Soilwork logo

Mikä sai Soilworkin lähtemään mukaan kampanjaan?

Minulle musiikki edustaa kanavaa, jonka kautta voimme ilmaista tunteita ja saamme yhteyden eri mielentiloihin. Uskon, että suurin osa ihmisistä käyttää musiikkia tunteidensa kanavointiin – oli se sitten tietoista tai ei – sekä niin hyvien kuin huonojenkin asioiden kanssa pärjäämiseen. Uskon todella, että musiikki on hyväksi henkiselle terveydellemme ja sanoisin, että me kaikki tarvitsemme musiikkia  elämäämme pysyäksemme toimintakykyisinä.

Oletko seurannut muistisairautta vierestä suvussasi? Tunnetko jonkun, jolla on muistisairaus?

Kyllä, isoäitini sairasti muistisairautta elämänsä viimeiset vuodet. Hän itseasiassa rakasti laulamista aivan loppuun asti.

Musiikki ja keikoilla käyminen on monille vapaa-ajan harrastus. Sinulle muusikkona se on työtä. Kuinka rentoudut?

On hassua, miten musiikki harrastuksena/intohimon kohteena ja musiikki työnä sulautuvatkin niin hyvin yhteen. Joskus se voi tuntua työltä perinteisessä mielessä, mutta suurimman osan ajasta ainakin omalla kohdallani on lähes tyynnyttävää, kun fokukseni on treeneissä vain muutamissa asioissa sen tietyn ajan verran. Se voi olla rentouttavaa, mutta tykkään myös lukea kirjoja.

@stephansdotter_photography

On tieteellisesti todistettu, että musiikilla on positiivinen vaikutus aivoihin. Millainen musiikki tuo sinulle hyviä fiiliksiä? Onko se hevimetallia vai onko sinulla kenties suosikkibändi, josta et kehtaa myöntää tykkääväsi?

Se riippuu oikeastaan paljon mielentilastani. Stressaantuneena kuuntelen mielelläni extreme metallia – huomasin, että kun kuuntelee musiikkia, joka on paljon nopeatempoisempaa ja ”kaoottisempaa” kuin oma ajatuksenjuoksu, olo helpottuu huomattavasti. Muutoin rakastan musiikkia, joka todella menee tunteisiin. Musiikkia, joka kuljettaa paikkoihin ja johon voi samaistua missä tahansa fiiliksessä. Rakastan hevimetallia, mutta kuuntelen kyllä paljon myös muita kuin metalliartisteja ja löydän paljon inspiraatiota sen skenen ulkopuolelta, jossa itse vaikutan.

Hoitotahto on dokumentti, jossa henkilö voi ilmaista toiveensa liittyen hänelle annettavaan lääketieteelliseen hoitoon ja huolenpitoon. Henkilö voi myös ilmoittaa, mitä musiikkia tahtoo kuunnella, sen varalta että päätyy tilaan, jossa ei pysty päättämään tai kertomaan mitä haluaa. Listaa kutsutaan musiikkitestamentiksi. Mitkä biisit ja bändit kuuluisivat ehdottomasti sinun listallesi?

Tuo on hyvin kaunis ajatus. Laittaisin musiikkitestamenttiini ehdottomasti Fleetwood Macia, Totoa, Bonny Light Horsemania, Jonah Blacksmithia ja The Midnightia. Ihan vain muutamia mainitakseni.

Soilwork

Kuva: Ville ”Unicorn” Tarhala

Kierrät bändisi kanssa ympäri maailmaa. Miten jaksat kaiken matkustamisen ja pidät hyvää virettä yllä bändikavereiden kesken?

Edellisestä kiertueesta on tietenkin paljon aikaa pandemian vuoksi, mutta meillä kaikilla on kiertueella omat sisäiset kellomme, joten yleensä näemme toisiamme vain 1-2 tuntia ennen keikan alkua, jolloin hengailemme yhdessä, ja välillä show:n jälkeenkin. Kiertue-elämä edellyttää pitkämielistä ja rentoa luonnetta. On olennaisen tärkeää kohdella muita kunnioittavasti ja pyrkiä pitämään mahdollisimman paljon hauskaa tien päällä ja keikoilla.

Mitä perheesi ajattelee kiertueistasi ja muusikkoudestasi? Onko aikaa ”normaalille” perhe-elämälle?

Perheeni tukee musiikkiuraani vankasti ja ymmärtää täysin, miksi minun on saatava tehdä tätä. Olen myös siinä mielessä onnekas, että tyttöystäväni on ollut rinnallani aivan urani alusta asti, joten hänellä on hyvä käsitys alasta ja siitä, miten kaikki toimii. Kun olen kotona, meillä on melko normaalit rutiinit, joihin kuuluvat mm. aikaiset aamut. Me molemmat tarvitsemme niitä pysyäksemme toimintakykyisinä, mutta se vaatii vähän totuttelua varsinkin pitkien kiertueiden jälkeen, kun on oltu töissä omituisiin aikoihin eikä taukoja ole juuri pidetty.

Onko jokin tietty Soilworkin keikka jäänyt erityisesti mieleesi?

Kyllä, Summer Breeze 2019 oli valtava ja luultavasti isoin keikka, jonka olen tehnyt. Siihen kulminoitui vilkas kesäkiertue, joka tehtiin ensimmäisen bändin kanssa nauhoittamani pitkäsoiton Verklighetenin julkaisun tiimoilta, ja yleisö oli aivan liekeissä. Mahtava muisto!

Soilwork

Kuva: Ville ”Unicorn” Tarhala

Mikä on paras keikka, jonka yleisössä olet ollut?

Niitä on niin monta! Ehdottomasti ainakin Gojira, Slipknot, Toto ja Adele!

Kun olet kiertueella, kiinnitätkö huomiota aivojen kannalta terveellisiin elämäntapoihin? (ruoka, lepo, liikunta, yms)
Kyllä, yritän. Se voi olla välillä vaikeaa, kun joka päivä on orientoiduttava uuteen paikkaan. Pyrin aina siihen, että päivissäni olisi samankaltaisuutta eli nousen aamuisin aina samaan aikaan ja minulla on tietyt rutiinit liittyen keikkoihin, kuntoiluun, yms.


Soilwork logo

Interview in English

What made Soilwork participate in the campaign?

I think music is an outlet that allows us to express our feelings and connect to various states of mind. I believe that most people, whether they are aware of it to not, use music to channel their feelings and cope with both the good and bad in life. I truly believe that music is great for our mental health and I’d say we all need music in our lives in order to function.

Have you witnessed any memory diseases in your family? Do you know anyone with a memory disease?

Yes my grandmother suffered from memory disease during her last few years. She actually loved to sing to the very end.

Soilwork

Kuva: Ville ”Unicorn” Tarhala

For many people music and going to gigs is a pastime activity. For you as a musician it’s work. How do you relax?

It’s funny how music as a hobby/passion and music as a job blends nicely together. Sometimes it can feel like work in a traditional sense, but most of the time, at least for me, it feels almost soothing during a rehearsal session where my focus is just on a few things at that specific time. This can be relaxing, but I like to read books as well.

It has been scientifically proven that music has a positive impact on the brain. What kind of music makes you feel good? Is it heavy metal or do you have some kind of a “guilty pleasure” band?

It depends a lot on my mood actually. If I feel stressed, I like to listen to extreme metal – I found that listening to something that is way busier and “chaotic” than your own train of thought is a big stress reliever. Otherwise I love music that you can really feel. Music that takes you places and someting you can relate whatever emotion to. I love heavy metal music, but I actually listen to a lot of non-metal artists and find much inspiration outside of the scene that I’m a part off.

The living will is a document that lets people express their wishes concerning their medical treatment and care. You can also list the kind of music you want to listen if you are in a medical state that prevents you from deciding or letting people know what you want. That’s called your Music Testament. Which songs or bands would you definitely put in it?

That’s a very beautiful thought. I would definitely add Fleetwood Mac, Toto, Bonny Light Horseman, Jonah Blacksmith, The Midnight to my Music Testament. Just to name a few.

You’re touring around the world. How do you handle all the traveling and how do you keep up the good mood with your fellow bandmates?

It’s been so long since we toured due to the pandemic obviously, but on tour we all have very different circadian rhythms, so we’ll usually see each other for just 1-2 hours before the show where we hang out for a bit and sometimes after the show as well. I think you have to be a very tolerant and easy-going person to be able to do what we do in the touring part of the industry, so I think the key is to be respectful towards each other and try to have as much fun as possible while you’re at it.

Soilwork

@stephansdotter_photography

What does your family think of your tours and musician life? Is there time for a “normal” family life?

My family is very supportive of my music career and totally understand why I just have to do what I do. I’m also fortuned enough that my girlfriend has been with me all the way from playing local club shows on weekends to playing big tours around the world, so she has a very good understanding of the business and how everything works. When I’m home we have quite normal routines like early mornings and such. We both need that to function, but it takes a little bit of getting used to, especially when returning from long tours with weird hours and barely no breaks.

Can you mention one specific Soilwork gig that has stuck to your mind?

Yes, Summer Breeze 2019 was huge and probably the biggest show I ever did. It was also a culmination of a very busy summer tour in support of my first full length “Verkligheten” with the band and the audience were absolute ilt. Great memory!

What is the best gig you’ve been in the audience of?

There’s so many! Some of them are definitely Gojira, Slipknot, Toto and Adele!

When you’re on a tour, do you pay attention to a (brain)healthy lifestyle (food, rest, exercise etc)?

Yes I try. It can be hard at times when everyday is a new place to orientate in. I always aim for my days to be alike, like getting up at the same hour in the morning, and have a set of routines in regards to the show, exercise, etc.

Soilwork - Musiikki kamppis juliste

Musiikki parantaa aivoterveyttä 2021 – Soilwork