Luennoilla on hyvä ilmapiiri.

 

Tulevat tapahtumat

Etusivu » Toiminta » Tapahtumat ja teemaviikot

Rollaattorimarssit hyvän ja arvokkaan vanhuuden puolesta Hämeenlinnassa ja Riihimäellä 9.5.2025

Rollaattorimarssien järjestäjien logot

Rollaattorimarssi on iloinen ja yhteisöllinen mielenilmaus, jossa ikä saa näkyä ja kuulua!

Useat paikalliset toimijat yhdessä ovat järjestämässä Rollaattorimarssia, jotta ikäihmisten arvo yhteiskunnallemme tulisi esiin jatkuvan kustannuspuheen sijaan. Puolustamme riittäviä ja oikeanlaisia palveluja jokaiselle ikääntyvälle hyvän elämän tueksi sekä turvallisen vanhuuden varmistamiseksi.

Rollaattorimarsseille toivomme erityisesti paljon ikäihmisiä kaikkialta maakunnasta, ja keitä tahansa, jotka kokevat ikääntyneiden oikeudet asiakseen. Marssijat voivat kantaa kylttejä marssin teemoista ja pukeutua hauskoihin marssiasuihin! Jos sinulla tai porukallasi on mahdollisuus tuottaa ohjelmanumero marssin päätepisteeseen, ota pikimmiten yhteyttä järjestäjiin.

Eli tule mukaan sen ikäisenä kuin olet – rollaattorilla tai ilman!

Rollaattorimarssi on iloinen ja yhteisöllinen Tampereelta alkunsa saanut ja siellä samaan aikaan toteutuva mielenilmaus, jossa ikä saa näkyä ja kuulua. Marssit ovat myös kannanotto ikäihmisten palveluihin kohdistuviin leikkauksiin ja julkiseen keskusteluun, jossa ikääntyneiden todellinen arvo yhteiskunnallemme ja ihminen itse unohtuvat.

Rollaattorimarsseja ovat järjestämässä Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry, Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry, Hämeen Setlementti ry, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry, Riihimäen seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, Kotokartanosäätiö, Riihimäen kaupungin avoimet hyvinvointipalvelut, Hoivakoti Elämäntaival, Riihimäen seudun Vasemmistoliitto ja Vivo Hoiva Tyyni Oy.

Koska meissä on elämä

Hämeenlinnan Rollaattorimarssin reitti ja marssiohjelma

Hämeenlinnan Rollaattorimarssi alkaa Kumppanuustalon viereisestä Lotta-puistosta, johon kokoonnutaan klo 14.00 aloitusohjelmaa kuulemaan. Marssijoita viihdyttävät Hämeen Setlementin Senioriklovnit.

Marssi lähtee kulkemaan pitkin Reska-kävelykatua noin klo 14.15.

Marssikulkueen päätepisteenä on Hämeenlinnan tori, jossa jatketaan ohjelmalla marssijoiden saavuttua perille. Torilavalla mm. muusikko Anita Lehto laulattaa ja liikuttaa yleisöä, kuullaan puheenvuoroja ja nautitaan pieniä virvokkeita.

Riihimäen Rollaattorimarssin reitti ja marssiohjelma

Riihimäen Rollaattorimarssi alkaa klo 14.00 Hämeenaukiolta Teatterihotellin edestä, jossa on marssin aloitusohjelmanumero, mm. kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Miia Nahkuri tervehtii marssijoita.

Marssijat kulkevat Hämeenkatua kohti marssin päätepistettä, Granitin aukiota. Matkan varrella Vivo Hoiva Tyyni tarjoaa marssijoille mehua ja levähdyspaikan osoitteen Hämeenkatu 18 edessä.

Marssijoiden saavuttua perille alkaa ohjelma Granitin aukiolla. Tiedossa ainakin musiikkiesityksiä ja puheita.

Granitin aukiolla kahvia, pullaa ja suolaista kahvileipää 150 ensimmäiselle marssijalle tarjoilee Hoivakoti Elämäntaival.

Ilmoita yhteisösi tai yrityksesi mukaan

Tehdään tämä yhdessä!

Ilmoittautuminen yhteisöille (järjestöt, säätiöt, seurat, hva, kunnat, seurakunnat, jne.) marssin järjestäjiksi ja mahdollisten marssijoiden määrän arvioimiseksi: https://q.surveypal.com/Rollaattorimarssi-9.5.2025-ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen yrityksille marssin tukijoiksi ja sponsoreiksi: https://q.surveypal.com/Rollaattorimarssi-9.5.2025-yritysten-ilmoittautuminen

Rollaattorimarssi-palaverit järjestäjille

Maanantai 28.4. klo 12.00–12.30 Liity kokoukseen nyt

Keskiviikko 30.4. klo 10.00–10.30 Liity kokoukseen nyt

Maanantai 5.5. klo 10.00–10.30 Liity kokoukseen nyt

Tiistai 6.5. klo 15.00–15.30 Liity kokoukseen nyt

Vihreä Aivoviikko -logo kirjaimin

Aivoviikolla halutaan muistuttaa aivoterveydestä huolehtimisen tärkeydestä ja siitä, että pienilläkin valinnoilla on merkitystä ja jokaisella meistä on avaimet oman aivoterveyden ylläpitoon.

Aivoviikkoa vietetään joka vuosi maaliskuussa, viikolla 11.

Oranssi Muistiviikko -logo

Muistiviikko on Muistiliiton ja sen jäsenyhdistyksien tärkein toimintaviikko. Muistiviikolla pyritään vähentämään muistisairauksiin ja muistisairautta sairastaviin ihmisiin liittyviä ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita.

Viikkoa vietetään vuosittain Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) yhteydessä syyskuussa viikolla 38 tai 39 riippuen vuodesta.