Autamme Edunvalvontavaltuutus -asioissa
Meiltä saat kattavasti apua erilaisissa edunvalvontavaltuutusasioissa. Laadimme valtuutuksia yksityishenkilöille, koulutamme sote-ammattilaisia, luennoimme mm. erilaisille eläkeläis- ja potilasyhdistyksille.
Edunvalvontavaltuutuksen hinta on 190€.
Pariskuntana saatte valtuutukset molemmille 350€ yhteensä.
Oikeudellisen ennakoinnin asiantuntijana toimii Tiina Kuopanportti, joka on toiminut erilaisissa edunvalvontavaltuutukseen ja muihin ennakoinnin asiakirjoihin liittyvissä tehtävissä useiden vuosien ajan.
Mikä?
Edunvalvontavaltakirja on etukäteen allekirjoitettava kirjallinen sopimus, jolla annat luotettavalle läheisellesi luvan asioittesi hoitamiseen, jos tulevaisuudessa satut sairastumaan vakavasti.
Miksi?
Edunvalvontavaltakirja takaa sen, että tutut ihmiset voivat pitää huolta raha-asioistasi elämäsi loppuun saakka.
Kenelle?
Edunvalvontavaltakirja kannattaa tehdä aina, mikäli sinulla on sellainen luotettava ihminen lähipiirissäsi, jonka haluat hoitavan asioitasi sitten kun et enää itse siihen pysty.
“Vaikka olisit ollut saman ihmisen kanssa 50 vuotta naimisissa, hänellä ei ole enempää oikeuksia asioihisi kuin naapurillasi, jos edunvalvonta-asiasi eivät ole kunnossa.”
– Tiina Kuopanportti, oikeudellisen ennakoinnin asiantuntija, luennoitsija, kouluttaja
Luennot
Tilaa Tiina Kuopanportti luennoimaan ryhmällenne.
Tiinan luentoja on kiitetty selkeästä puhetyylistä ja käytännönläheisten esimerkkien käyttämisestä. Luennon aiheen ja keston voimme sopia tarpeisiinne sopivaksi.
Esimerkki luennon hinnasta: 1,5h luento 250€ + matkakulut Hämeenlinnasta
Luentojen aiheena voi olla esimerkiksi:
- Edunvalvontavaltuutus -mikä, miksi ja kenelle?
- Ennakoinnin asiakirjat –omaishoitajan oikotie
- Kuka hoitaa asioitani jos en itse pysty?
Edunvalvontavaltuutetun
ja edunvalvojan ero
Samankaltaiset nimet ja vaikeaselkoinen lakiteksti saa monen pään pyörälle, kun puhutaan edunvalvontavaltuutukseen ja edunvalvontaan liittyvistä asioista. Harmi, sillä nämä lait on tehty meidän kaikkien hyödyksi!
Toivottavasti tämän tekstin luettuasi erotat paremmin nämä kaksi erilaista tapaa hoitaa läheisen asioita.
Edunvalvontavaltuutettu:
Prosessi aloitetaan silloin, kun “kaikki on vielä hyvin”. Edunvalvontavaltakirja tehdään tulevaisuutta varten.
Voit itse valita kuka asioitasi hoitaa ja päättää puolestasi JOS jotain sattuu. Valtakirja laaditaan hyvissä ajoin, mutta se tulee voimaan vasta sitten kun/jos tarvitset toisen apua asioittesi hoitamisessa. Silloin valtuuttamasi henkilö vie valtakirjan Digi- ja väestötietovirastoon vahvistettavaksi.
Et siis vielä edunvalvontavaltakirjan tekemisellä anna oikeuksia kenellekään eikä mitään toimiteta viranomaisille. Nyt vasta varaudutaan pahan päivän varalle.
Edunvalvontavaltuutetun tehtäviin ei kuulu vuositilin laatimista eikä tositteiden säilyttämistä. Kaikki perustuu keskinäiseen luottamukseen. Siksi onkin tärkeää huolella valita valtuutettunsa.
Valtakirjassa voit määritä ketkä kaikki saavat sinua koskevia tietoja ja kenen kanssa valtuutettusi saa keskustella asioistasi.
Edunvalvoja:
Prosessi aloitetaan silloin, kun joku tarvitsee toisen apua asioidensa hoitamiseen. Digi- ja väestötietovirasto (eli entinen maistraatti) selvittää kuka ryhtyisi asioita hoitamaan.
Useimmiten tähän soveltuva henkilö löytyy perhepiiristä. Jos omaisia ei ole tai kukaan heistä ei halua asioita ottaa hoitaakseen, asiat siirtyvät yleisen edunvalvojan hoidettaviksi. Jokaisen asioita ryhtyy hoitamaan joku, eli ei tarvitse olla huolissaan jos perheenjäseniä ei ole.
Edunvalvojan tehtäviin kuuluu vuositilin laatiminen. Kaikki tositteet ja kuitit on säilytettävä ja toimitettava vuosittain tarkastettavaksi maistraattiin. Tarkastuksesta veloitetaan maksu.
Edunvalvoja on salassapitovelvollinen. Jos asioita hoitaa yleinen edunvalvoja lakkaa omaisten oikeudet tietojen saantiin hoidettavan henkilön asioista.
Seuraavaksi kuva, joka kertoo tarkemmin näiden kahden asian eron.
Punaisella pohjalla olevilla edunvalvontapoluilla asioita hoitaa edunvalvoja.
Sinisellä pohjalla olevalla edunvalvontapolulla asioita hoitaa edunvalvontavaltuutettu.
Tälle polulle pääsee ainoastaan laatimalla edunvalvontavaltakirjan.
Edunvalvontavaltuutus arkikielellä -opas
Opas kertoo tärkeästä laista, joka koskee kaikkia meitä – ihan tavallisia suomalaisia aikuisia. Valitettavan monessa perheessä hoidetaan sairastuneen tai vammautuneen aikuisen asioita raskaan byrokratian kautta vain siksi, ettei tästä läheisiä helpottavasta laista ole kuultu ajoissa.
Jos sairastut tai vammaudut jossain elämäsi vaiheessa, asiasi hoituvat oman tahtosi mukaisesti vain, jos olet tehnyt valtuutuspaperin.
Lukija pystyy oppaan avulla tarkistamaan tekemänsä valtuutuksen tai hankkimaan sen asiantuntijalta.
”Valtuutusta hankkivan on tärkeä tietää, mitä tarvitsee, jotta osaa toivoa oikeita asioita kirjattavaksi valtuutukseensa. Ymmärrystä asiasta tulee olla pöydän molemmilla puolilla”, Tiina Kuopanportti toteaa.
Tilaa Helppolukuinen opas
Opas on kirjoitettu Tiina Kuopanportin tyylille ominaisella maanläheisellä tavalla, jotta vaikeaselkoiseksi koettu aihe olisi helpompi omaksua. Se kertoo muun muassa mihin valtuutuksella voi vaikuttaa ja miten voi helpottaa läheisten työtaakkaa ja vaikeita päätöksiä siinä vaiheessa, jos on itse kykenemätön hoitamaan omia asioitaan. Mukana on konkreettisia tosielämän esimerkkejä siitä, mitä voi tapahtua, jos valtuutusta ei ole tehty.
Oppaan sisältö on helppolukuista ja käsittelee asioita joihin on syytä paneutua valtuutusta hankkiessaan. Opas sisältää esimerkkien lisäksi kuvia, joilla havainnollistetaan valtuutuksen merkitystä läheisille.
Opas sopii keskustelun aloittajaksi hankalaksi koetun aiheen äärelle. Oppaan tyyli on rohkaiseva ja ennakointiin kannustava, pelottelematta mutta suoraan puhuen. Oppaasta on apua ikääntyvälle itselleen, mutta myös hänen kaikkein lähimmilleen, jotka tulevaisuudessa ehkä päätyvät valtuutuksen avulla asioita hoitamaan. Joustavammin ja vähemmällä byrokratialla.
Oppaan hinta on 20€ + postituskulut 5€.
Yhteystiedot
Haluatko tilata Tiina Kuopanportin luennon, Edunvalvontavaltuutus-arkikielellä- oppaan tai varata ajan edunvalvontavaltuutuksen laadintaan?
Ota yhteyttä alla olevilla lomakkeilla tai
Kanta-Hämeen Muistiyhdistys
info@muistiaina.fi
Puh. 044 726 74 00