Musiikkitahtoni
Tätä musiikkia haluan kuulla, laulaa, soittaa ja tanssia!
Sivu 1:
Omat tietosi
Ohjeet vihkon täyttämiseen
Merkitse tähän vihkoon suosikkikappaleesi, tärkeimmät musiikkimuistosi ja lempiartistisi tulevaisuuden varalle. Lähes kaikkien ihmisten elämässä musiikilla on suuri merkitys tavalla tai toisella. Yleensä musiikin merkitys on hyvin yksilöllinen, samoin kuin musiikkimaku.
Pohdi, mitä musiikki merkitsee sinulle. Kun avaat tämän vihkon seuraavia sivuja ja annat itsellesi aikaa uppoutua muistoihin, voit huomata kuinka paljon musiikin mukana muistoihin on tallentunut.
Muistele musiikkimuistoja yhdessä läheisesi tai jonkin ryhmän kanssa. Usein yhdessä muistot heräävät helpommin, kun kuulee samalla toisten tarinoita. Sen lisäksi, että musiikkimuistoja on hauskaa pohtia ja jakaa toisten kanssa, toimii musiikki myös hyvinvoinnin tukena silloin, jos jokin aivotapahtuma vie esimerkiksi muistin. Mutta ei mikä tahansa musiikki, vaan juuri oma lempimusiikkisi!
Kun vihkosi on täytetty, kerro myös läheisellesi, että olet tehnyt musiikkitahdon. Voit liittää musiikkitahtosi osaksi hoivatahtoasi, jotta sinua hoivaavat henkilöt huomioisivat hoivassasi musiikkimieltymyksesi ja ottaisivat musiikin osaksi hoivaasi ja arkeasi.
Merkitse tähän vihkoon suosikkikappaleesi, tärkeimmät musiikkimuistosi ja lempiartistisi tulevaisuuden varalle!
Sivu 2:
Millaisesta musiikista pidän?
Voit etsiä ja kuunnella kotimaista musiikkia täältä. Aloita vaikka nuoruusvuosiltasi.
Ohje: Paina hiirellä raksi ruutuun sinulle mieluisten ja tärkeiden musiikkien kohdalle.
Tästä en pidä!
Tätä musiikkia en halua kuunnella.
Sivu 3:
Musiikkimuistoja eri elämänvaiheistani?
Musiikki elämässäni nyt
Musiikkia eri tunnetiloihini
Sivu 4:
Lempiartistini
Vinkki: Tähän voit kirjoittaa lempiartistiesi ja -yhtyeittesi nimet!
Tärkeimmät kappaleeni
Vinkki: Kirjoita laulun nimi tai laulun sanoja, esittäjä, levy tai esitystapa.
Kirjoita se, mitä muistat! Kappaleet ja artistit eivät välttämättä nouse heti mieleen.
Muistelun avuksi kannattaakin ottaa valokuvat, oma levyhylly, nuottikirjat, Ylen Elävä Arkisto ja muut nettisivustot, joista voi musiikkia kuuntelemalla päästä liikkeelle. Hoivayksikössä toimiessa kannattaa kysellä asiakkaiden läheisiltä. Esimerkiksi Sävelsirkun kautta on mahdollista kuunnella musiikkia luvallisesti julkisissa tilanteissa, joihin myös hoivakotiympäristö lukeutuu.
Miksi musiikki tekee meille hyvää?
Musiikin terveyttä ja hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on saatu paljon tutkimusnäyttöä. Aivot ovat biologisesti virittäytyneet vastaanottamaan ja käsittelemään musiikkia. Ihminen kykenee jo sikiövaiheessa tunnistamaan ja erottamaan erilaisia melodioita.
Itselle mieluisan musiikin kuuntelu aktivoi aivoja laaja-alaisesti. Kuulon aktivoitumisen lisäksi musiikki vaikuttaa keskittymiseen ja tunteisiin. Musiikilliset mieltymyksemme ja tottumuksemme vaikuttavat siihen, millainen musiikki lisää hyvinvointiamme.
Musiikki vaikuttaa vireystasoon joko piristävästi tai rauhoittavasti riippuen käytettävästä musiikista. Musiikin kuuntelu parantaa mielialaa. Stressin vähenemisen musiikin avulla voi todeta kortisolitasojen laskusta. Soittaminen ja laulaminen puolestaan aktivoivat aivojemme kautta toiminnanohjausta ja motoriikkaa.
Yhdessä musisoimisessa mukana on sosiaalinen ulottuvuus ja sanaton vuorovaikutus. musiikki rakentaa yhteyttä ja toimii tunteiden välittäjänä. Musiikkitoiminta vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin sekä kognitiiviseen, emotionaaliseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn.
Lähteet:
Eläkeliitto (2023). Musiikki virkistää kehoa ja mieltä. Eläkeliitto ry. www.elakeliitto.fi
Muistiliitto ry. (2023). Aivoterveys. www.muistiliitto.fi
Siponkoski, S-T & Särkämö T. (2019). Musiikki, aivot ja hyvinvointi.
Suomen laulajain ja soittajain liiton jäsenlehti (Sulasol), 2/19, 8-9.
Vanhustyön keskusliitto ry. (2023). Tutkimustuloksia musiikista. www.vahvike.fi
Sivu 5:
Musiikillinen elämänpuu
Tulostaessa Musiikkitahtovihkon viimeiseltä sivulta, saat Musiikillinen elämänpuu -julisteen käyttöösi. Musiikilliseen elämänpuuhun kirjataan tärkeitä kappaleita ja musiikkimuistoja elämän varrelta. Tärkeät muistot voivat olla esimerkiksi juhlahetkiä tai vaikka eri esiintyjiä.
Voi olla helpointa täyttää elämänpuu vasta aivan viimeiseksi, kun olet jo pohtinut tämän vihkon muita kohtia.
Puun ei tarvitse tulla kerralla valmiiksi, vaan sitä voi käyttää, vaikka kaikkia kohtia ei olisi täytetty.
Voit halutessasi tulostaa puun ja laittaa sen esimerkiksi seinälle. Kun se on näkyvillä, sitä voivat hyödyntää esimerkiksi läheisesi, kotihoito, hoivamuusikko, fysioterapeutti tai kuka tahansa. Musiikillisen elämänpuun avulla heidän on helpompi tuoda juuri sinulle tärkeää musiikkia arkeesi lisää.
Viimeiseltä sivulta voit tulostaa vihkon omaksi ja täydentää Musiikillisen elämänpuun sisältöä vielä kynällä ja paperilla!
Musiikillinen elämänpuu tulostuu sinulle Julisteen muodossa viimeiseltä sivulta. Siirry viimeiselle sivulle alempana olevalla punaisella painikkeella.
Sivu 6:
Musiikkitahtovihko
Tämä musiikkitahtovihko on kehitetty Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen Oman elämäni sävelet – musiikki muistisairaan hyvinvoinnin tukena -hankkeessa (2021-2024).
Musiikkitahtovihko sai lopullisen muotonsa kymmenissä musiikkitahtotyöpajoissa eri puolilla Kanta-Hämettä ja käyttäjien palautteen perusteella.
Idea on saanut innostuneen vastaanoton erilaisissa tapahtumissa ja työpajoissa.
Jos sinulla on kysyttävää musiikkitahdosta, musiikkitahtovihkosta tai kehittämisehdotuksia, ota meihin rohkeasti yhteyttä.
Painettuja musiikkitahtovihkoja voi tilata omakustannehintaan Kanta-Hämeen Muistiyhdistykseltä.
Oman elämäni sävelet -hanke
Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry
Kasarmikatu 12, 13100 Hämeenlinna
www.muistiaina.fi
Yhteystiedot
info@muistiaina.fi
Puh. 044 726 7400
Musiikkitahtovihko on osa Musiikkitahto-menetelmääTM.
Menetelmän koko sisältö on koottu Innokylä-sivustolle, josta voit myös tulostaa Musiikkitahtovihkon.
Lue lisää: innokyla.fi/fi/toimintamalli/musiikkitahto-menetelma