Haastattelu: Sami Hinkka / Ensiferum

Mikä sai Ensiferumin lähtemään mukaan kampanjaan?

-”Tämä on ehdottoman tärkeä aihe. Muisti ja kaikki muukin tavallaan liittyy aivoihin ja aivot ovat meidän tärkein elin. Ja tästä tietoisuuden kasvattaminen ei ole ikinä huono asia. Ja itsekin kun ei ole enää 18, niin ymmärtää tästä maailmasta ja elämästä vähän enemmän. Omat ystävät, sukulaiset ja tuttavat tässä ikääntyvät ja tämä tulee koskettamaan ja on jo koskettanutkin itseäni vuosien varrella, joten tuli fiilis, että ehdottomasti haluan olla mukana tässä”.

Onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia muistisairaudesta lähipiirissäsi? / Tunnetko ketään muistisairasta?

-”Kyllä. Omat vanhemmat sukulaiset ja isovanhemmat asuivat vähän kauempana ja heitä kun näki kerran tai pari vuodessa, sen alkoi hiljalleen huomaamaan, että asiat alkoivat muistin puolella vähän spragaamaan. Itselle kun tuli 40 vuotta täyteen niin elämänkokemuksen myötä sen alkaa huomaamaan ei niin kaukaisissa sukulaisissa.”

-”Ja itse en ole pelkästään muusikon renttu, vaan taskusta löytyy sekä lähihoitajan että sosionomin paperit ja olen ollut ihan vanhainkodissa töissä. Siellä vanhusten kanssa työskennellessä tuli vastaan kaikenlaista ja tietenkin ihan ensikäden päivittäistä kanssakäymistä muistisairaudesta kärsivien kanssa.”

Aiotko tehdä työtä musiikin parissa loppuelämäsi vai oletko harkinnut paluuta tähän lähihoitajan arvokkaaseen työhön?

-”Ikinä en kuvitellut olevani päätoiminen muusikko. Olin 10-11 vuotias kun toinen isoveli soitti kitaraa ja isäukko oli soittanut rumpuja 12-vuotiaasta asti. Jotain humppamusaa he soittelivat ja se oli jotenkin tosi luonnollista soittaa itsekin jotain ja se oli vaan aina sellaista kivaa puuhaa kavereiden kanssa. Sitä sitten naureskeltiinkin teini-iän jälkeen, että viikonloput menivät kellarissa soitellen Gunnareita ja Metallicaa ja ties mitä covereita ja se meidät ehkä piti kaidalla tiellä. Silloin 90-luvulla oli aatos, että kun pojat antaa tukan kasvaa niin niillä on pahat mielessä, mutta se taas piti meidät huonoista jutuista pois. Se oli aina sellaista kavereiden kanssa hauskanpitoa ja hyvien tyyppien kanssa hengailua ja totta kai kun sitä teki paljon, niin siitä tuli jonkinlainen musiikillinen taso saavutettua ja näin kun elämä heittelee, niin sitä yhtäkkiä huomaa olevansa täyspäiväisesti keikkailevana muusikkona ympäri maailmaa.”

-”Olen kuitenkin pitänyt tuon sosiaali-ja terveyspuolen mukana sillä tavalla, että olen tehnyt silloin tällöin päiväkodeissa sijaisuuksia ja ne ovat äärettömän mukavia ja täysin toisenlaista maailmaa, vaikka välillä bänditoiminta ja muusikkojen kanssa reissaaminen onkin aikamoista päiväkotimeininkiä omalla tavallaan. Onhan tämä kyllä hyvää kontrastia ja palvelee molempia puolia, koska ihan vakavasti ottaen musabisnes itsessään on välillä hyvin raskasta ja epäsäännöllistä, joten on kiva välillä mennä 8-16 töihin ja sillä hoitajan työllä on iso merkitys, joten totta kai se antaa mielekkyyttä, mutta musiikkia en tule ikinä lopettamaan, vaikka se ei ihan pelkästään omissa käsissä olekaan, eli pystyykö sillä tienaamaan leipäänsä.”

-”Mutta näin sen aikoinaan mietin että sosiaali-ja terveyspuoli on ammattiala mistä ei ikinä työt tule loppumaan, vaikka ei sillä kartanoita rakenneta tai Ferrareita osteta, mutta aina on joku turvaverkko. Ehkä jossain vaiheessa voisin lisäkouluttaa itseäni. Tuo vanhuspuoli on sellainen joka itseäni kiinnostaa eli geriatria voisi olla se oma juttu.”

Monelle musiikki ja keikoilla käynti on sitä vastapainoa arkeen. Itse olet muusikko ja tämä on sinulle jokapäiväistä työtä. Äsken kerroit että menet tekemään ihan toista työtä silloin tällöin. Onko muuta vastapainoa arkeen?

-”Pakko sanoa, että vaikka tämä on työ, niin se livenä soittaminen on sellaista ettei sitä siellä lavalla osaa ajatella työnä. Se on elämän hienoimpia hetkiä soittaa livenä ja olla interaktiivinen yleisön kanssa. Me ei olla Suomessa hirveästi keikkailtu ja me tahkotaan eniten Keski-Eurooppaa, Pohjois-Amerikkaa ja Suomi on aina tavallaan sellainen että joka keikalle lähdetään, kuulostaa ehkä mahtipontiselta, ”valloittamaan”, koska todennäköisesti yleisöstä 75% ei ole meitä kuullut tai ainakaan nähnyt, eli siinä on aina sellainen onnistumisen elämys lopuksi, jos alussa on vaikka kaksi riviä nyrkit pystyssä ja lopussa 50 riviä nyrkit pystyssä, niin siinä on sellainen JES-fiilis. Eli silloin se ei tunnu työltä.”

-”Itse tykkään lukea tosi paljon, katsoa leffoja ja käydä elokuvateatterissa ja kotona on sen mukaiset vehkeetkin. Voi kuulostaa hassulta, mutta itse en kotona kuuntele paljoa musiikkia, eli mulla on se hiljaisuus. Jos musiikkia kuuntelen, niin se liittyy Ensiferumiin ja sitten mulla on myös toinenkin bändi Metal de Facto, jonka kanssa tehdään ensimmäistä levyä. Eli niiden molempien demoja kuuntelen tosi paljon jos kävelen tai olen bussissa, eli analysoin tosi paljon. On tietenkin hetkiä jolloin musiikilla on tosi iso eskapistinen merkitys. Itselle ehkä se keikoilla käynti, eli kun teet jotain työtä ja menet vapailla katsomaan sen työn tekemistä, niin näet sen eri tavalla kuin ”maallikko”. ”

-”Itse kun menen keikoille niin sitä helposti katselee että ”onpa hieno lava-setup” tai ”mitenköhän toi on tehty” tai analysoi soundeja ja tietenkin muusikkona kuuntelee ”onpa taitavaa soitantaa tai laulua”.  Ehkä sellainen mitä on menettänyt, niin täysin musiikkiin heittäytyminen livenä, eli siitä on ehkä jotain karissut pois. Mutta totta kai on hienoja hetkiä, eli pari kesää sitten oltiin Puolassa festareilla Nightwishin kanssa ja itse olen aina tykännyt kyseisestä bändistä ensimmäisestä levystä asti ja nähnyt vuonna -98 ensimmäisen kerran, ja tuttuja ollaan, varsinkin crew:t tuntee toisensa, niin päästiin ihan sinne miksaustiskille kattoon keikkaa. Oma keikka oli vedetty ja viintä maisteltu ja vähän herkässä mielentilassa ja siinä lähti viimeisenä biisinä isolla volumella soimaan Ghost Love Score, niin kyllä minä myönnän kädet ylhäällä, että siinä tuli kyynel silmään. Eli kyllä se livemusiikki edelleen tekee tosi suurta vaikutusta, mutta ihan sellaista totaaliriekkumista mitä meidänkin keikoilla näkee yleisössä, niin ehkä sitten sellaiseen ei kykene, tai toisaalta olen kyllä saanut mustan silmän Faith No Moren keikalla kun innostuin moshpittiin lähteen vanhana ukkona. Ehkä kyllä nyt puhuin itseni pussiin, mutta se livekeikoilla käynti on itselle se juttu ja nautin siitä tosi paljon. Se on tosi siisti juttu, vaikka sen huomaa että se menee tosi helposti siihen analysointiin osa siitä focuksesta.”

Miten paljon ammennat ja analysoit elokuvista inspiraatiota teidän musiikkiinne?

-”Tykkään katsoa elokuvia ja olen tehnyt niiden kohdalla tietoisen valinnan, etten ole katsonut minkään leffan making of:ia. Ostin esimerkiksi Lord of the Ringsien Collector’s Editionit, mutta en halua nähdä sitä kun hobitti menee bajamajaan ja puhuu kännykkään, vaikka totta kai tiedän ettei ne leffat totta ole, mutta haluan säilyttää sen illuusion, eli vähän tällainen eskapismi-juttu. Yksi oma suosikkibasistini Flea (Red Hot Chili Peppers), aikoinaan sanoi yhdessä haastattelussa, että hän on tosi kova korisfani (L.A.Lakers) mutta ei ikinä haluaisi tavata niitä tyyppejä, eli hän ei halua rikkoa sitä illuusiota niistä, että ne on niin kuin täydellisiä jumal-hahmoja jotka tahkoavat koripalloa ja sitten sieltä paljastuisi ihan tavallinen taatelintallaaja tai typerys. Ehkä tässä on just se syy, että jotkut ihmiset ei halua tavata omia idoleitaan.”

-”En usko että ammennan elokuvista hirveästi luomistasolla. Ensiferumilla on sankarillinen meininki ja myönnän avoimesti että Braveheart ja Conan Barbaari ovat leffat, joista on lähtenyt pienenä poikana se fiilis, että tämä istuu minun maailmankuvaani. Tämä on itse asiassa hauska, juttelin aikoinaan meidän vanhan levy-yhtiön pomon kanssa, ystäväni Teemu Suomisen kanssa ja oltiin baarissa ja puhuttiin elokuvista ja kerroin että iskän kanssa tuli aikoinaan soitettua humppakeikkoja, firmojen pikkujouluja ja kesähäitä ja kaikkea ja Teemu siihen, että ”Mieti missä sä oot nytte. Conan Barbaari ja iskelmämusikki. Ensiferumhan on ihan iskelmämusikkia, siinä on vain särökitara. Ja te laulatte tollasta sankarimusaa ja te ootte vaan yhdistänyt noi kaksi asiaa”.”

Musiikin positiivinen vaikutus aivojen toimintaan on tutkimusten kautta todistettu. Millaisella musiikilla itse rentoudut ja pyrit stressittömään mielentilaan? Onko se aina sitä heviä? Vai onko joku ”guilty pleasure”-bändi siellä piilossa?

-”Ei missään tapauksessa ole aina sitä heviä. Yksi mikä harmittaa jonka viimeksi missasin oli Björk. Yhdelle keikalle oli aikanaan liput ja se keikka peruuntui. Siinä on yksi sellainen bändi, tai siis artisti, ketä arvostan suuresti. Vaikka täytyy sanoa että aikanaan kun hän aloitti juttujaan, niin muistan sanoneeni sen olleen tekotaiteellista paskaa. Muistan, nyt kun muistista on kyse, sen hetken kun 2000-luvun alussa, taisi olla 2005, imuroin sen hetkisessä kämpässä ja tulin just väärään tai oikeaan aikaan olohuoneeseen ja sieltä tuli se kun hänen ääneensä tulee se kliimaksipiste, niin muistan kun istuin sohvalle alas, sammutin imurin ja aloin kuuntelin että ”tää on hyvää”. Muistan sen hetken kun se kolahti ja olin kuitenkin kuullut sen biisin varmaan kymmeniä kertoja aiemminkin. ”

-”Mutta joo siis missään nimessä ei ole hevi se ainoa. Olen aina sanonut kaikille muusikon alueille, että tietenkin opiskele ensin ja ”quit while you can” (vitsi), että kuuntele ja yritä soittaa mahdollisimman erilaista musiikkia. Se tulee kantamaan hedelmää ja se avaa musiikillista horisonttia ja asioiden analysoiminen, että miksi joku asia toimii ja miksi ei, niin se on aina hyvästä.”

-”Mitäköhän muita bändejä mä sanoisin…jossain vaiheessa kun Spotifyta enemmän kuuntelin niin siellä oli Ella Fitzgeraldia ja kaikkea tällaista, vanhaa jazzia. Sitä pidin usein himassa päällä. Kaksi sellaista genreä mistä tykkään ja olen käynyt kuuntelemassakin on jazz ja klassinen. Mulla ei ole itsellä klassista musiikkikoulutusta, ymmärrän kyllä teorian ja olen opiskellut isoveljeni avustuksella ja ihan itse lukenut ja pystyn puhumaan teoriasta. Ne ovat kaksi sellaista genreä mitä en ymmärrä ja siitä pidän suuresti. Metalliin pystyn menemään keikalle ja pystyn mielessä kuvittelemaan miten tyypit soittaa, miten soolot menee, mitä kohti laulumelodia menee, eli sitä pystyy vähän ennakoimaan niin kuin populäärimusiikkia pystyykin tosi usein, ellei mennä sit ihan johonkin erikoisuuksiin. Siinä on kaksi sellaista pientä, klassinen ja jazz, että joutuu vaan nostamaan kädet pystyyn, että onpa hienoja sävellyksiä, että en edes tajua että joku on pystynyt tällaista tekemään. Eli tykkään haastaa omaa aivokapasiteettiani.”

-”Viimeisin levy minä ostin, siis ei metallia, oli Israel Kamakawiwo’olen levy, hän on siis havajilainen ukulelen soittaja ja laulaja, iso äijä ja laulaa kuin pieni enkeli. Oikein loistavaa kamaa jos haluaa vähän rentoutua ja viedä ajatuksia Hawajin rannoille.”

Eräässä tutkimuksessa tehtiin radikaali huomio, että nykymusiikin rakenne on paljon yksinkertaisempaa kuin esimerkiksi 60-70 luvun musiikissa ja nykymusiikki tavallaan ”tyhmentää” ihmistä. Mitä mieltä asiasta?

-”Tuo on aika radikaali väite, että nykymusiikki tyhmentäisi ihmistä ja ymmärrän että se on provona heitetty. Mutta uskon että siinä on joku pointti.”

-”Pakko tunnustaa että itse en edes kuuntele radiota ja olen aika pihalla kaikista pop-artisteista enkä katso myös telkkuakaan. Dokkareita katselen YLE Areenasta tosi paljon sekä sarjoja ja leffoja mitä itse haluan tai mitä joku suosittelee. Mutta voi olla että kyse on siitä, että on vuosikymmenten kokemus populaarimusiikista ja tiedetään mikä toimii ja myy ja niitä sitten kierrätetään.”

-”Muistan nuorena kun Asko Kallonen sanoi, että hän pystyy tekemään radiohitin sormia napsauttamalla. Toisaalta puuseppäkin pystyy tekemään sinulle jakkaran kymmenessä minuutissa, jos hänellä on työkalut. Se kertoo myös että maailmanluokan tuottajilta löytyy sitä intohimoa, vaikka itse tykkäänkin sanoa että musabisneksessä ei ole kyse siitä musiikista, vaan artistin ja artistin imagon myymisestä. Tänään kun tänne keikalle ajelimme niin kuunneltiin Iskelmä radiota ja puhuttiin, että jos vaikka Lauri Tähkä tekisi maailman kovimman black metal-biisin, niin sitä ei silti arvostettaisi bm-piireissä, koska se ei sopisi hänen artisti-imagoonsa.”

-”Eli se musiikki ei ole enää itsessään se kova juttu, vaan kyse on artistista ja siitä mitä hän edustaa ja miten se markkinoidaan ja tästä päästään kapitalistisiin voimiin, eli mitä musaa laitetaan tehosoitolle, jolloin porukka ajattelee että tämän on pakko olla hyvää kun se soi niin paljon ja näkyy mediassa. Sitten päästään taas siihen mikä on se musiikin funktio, eli ihmisille se on viihdykettä, eskapismia. Joillekin riittää se että pääsee vähän keikuttamaan peppua klubille ja sieltä tulee joku hauska ”catchphrase” jota voi huutaa mukana ja se on sillä selvä. Tietenkin on myös sellaista puritanismia, että se on väärin ja kaivaudutaan syvälle omaan elitistiseen poteroon, että tuo ei ole edes musiikista nauttimista. Omasta mielestäni se on musiikista nauttimista ihan samalla tavoin kuin jos lasket tahtilajeja Meshuggahin keikalla ”voi että nää on hyviä”. Ja ihan samalla lailla siinä saa musiikista kicksejä, mutta eri tavalla. Jos meillä on oikeasti niin hyvin elämässä asiat, että voidaan kinastella siitä että kuuntelet musiikkia väärin, niin on muuten aika hyvin, kun miettii ihmisen elämää ja isoja ongelmia maailmassa. En paasaa tästä sen enempää.”

Nykyään voi tehdä Hoitotahdon, johon voi lisätä myös henkilökohtaisia toiveita hoidon suhteen. Siihen esimerkiksi voi laittaa mitä levyjä haluaa itselleen soitettavan, jos on siinä kunnossa ettei se enää itseltä onnistu. Mitä levyjä tai minkä bändin tuotantoa löytyisi sinun listaltasi?

-”Hoitotahto ei ollut tuttu käsite. On muuten tosi vaikea kysymys. Musiikkia laittaisin kyllä aika laajalla skaalalla. Tapio Rautavaaraa ehdottomasti, isäukko sitä soitti ja radiosta sitä tuli kun mentiin mökille. Humppamusiikkia, vaikka sitä ei pienenä arvostanutkaan. Tästä päästään siihen kun sitä itse soitteli faijan kanssa humppakeikkoja, niin silloin alkoi oikeasti arvostamaan sitä genreä ihan eri lailla ja sieltä löytyi paljon hyviä helmiä.”

-”Oma isoäiti sairasti Alzheimeria ja oli pitkään vuodepotilaana, niin aina kun siellä kävi ja juteltiin, niin aina hänelle tuli hymy ja kyyneleet silmiin kun kerroin omia lapsuusmuistojani. Eli tilanne ei ollut kuitenkaan se, että koneet käyvät, mutta kukaan ei ole ratin takana, eli omalta kohdaltani toivon ettei sieltä tulisi pelkästään Kulkurin Iltatähteä, vaan jotain jysäridancea mukaan, jotain SASH:in Ecuadoria ja Iron Maidenia ehdottomasti, itselle tärkeä bändi. Ella Fitzgeraldia ehdottomasti. Enemmän ehkä sitä hyväntuulen musiikkia. Sellainen suomalainen paatoksellisuus, vaikka onkin monessa asiassa hyvä, niin tuntuu että se musiikki on kuitenkin hyvin vahva kanava, jota kautta pystyt purkaan asioita ja saat ne ulos. Ja uskon tähän 100 prosenttisesti, eli olet sitten kiukkuinen tai surullinen niin se toimii. Ja taas jos rupeat rypemään jossain, kuuntelet pelkästään musaa joka saa surulliseksi, niin se ehkä kääntyy itseään vastaan.”

-”En kuitenkaan ole mikään meedio tässä asiassa, mutta laittaisin kyllä paljon biisejä joista tulee hyviä muistoja, esimerkiksi elämäni ensimmäinen musta silmä, yli kolmekymppisenä, Faith No Moren keikalla, oli kyllä sen arvoista, ja Björkiä ehdottomasti. Suomalaisista voisi laittaa Trio Niskalaukausta, vaikka tässä just puhuin paatoksellisuudesta. Oli kyllä sellainen bändi, muistan kun opiskeluaikoina olin ihan PA ja kaverit lähti festareille ja mulla oli vaihtoehtona Tuska (silloin vielä makasiineilla) tai viikonloppurellestys kavereiden kanssa. Ja tosiaan Tuskassa oli Trio Niskalaukaus (ennen kuin ne breikkas) ja menin sinne sitten yksin. Siellä oli nilkkoihin asti ureaa, mutta se oli hyvä. Pieni lava, ei montaa sataa ihmistä ollut, mutta hyvä keikka.”

-”Nightwishia menisi listalle aivan varmana, varmaan jotain Ensiferumin biisejäkin voisi listalle laittaa. Se on hassua, kun sävellysprosessi on menossa ja miksaus ja niitä biisejä tulee kuunneltua ennen kuin yhtään nuottia on äänitetty, totta kai ollaan ne sävelletty ja himassa tullut satoja tunteja niitä kuunneltua ennen kuin levy on valmis, joten ensimmäisenä ei tule mieleen kun levy on valmis, että menenpä kotiin sitä kuuntelemaan, koska tiedät että tulet niitä biisejä soittelemaan vielä livenäkin. Se on kyllä hauska aina joskus palata niihin levyihin muutaman vuoden päästä ja kuunnella ”ai niin tässä oli tämmöinenkin” ja totta kai siitä tulee paljon muistojakin studio-ja sävellyssessioista. Me Markuksen kanssa naureskellaankin From Afar-levyn (2009) tiettyjä biisejä, kun niitä sävellettiin niin istuskeltiin sen olohuoneessa ja juotiin nuottiöljyä. Paljon niihin liittyy hyviä muistoja, itse sävellysprosesseihin ja studioihin. Mutta joo, kyllä Enskaa listalta löytyisi. On ollut niin suuri osa elämää ja tulee varmaan olemaankin.”

-”Mummille en kyllä kertaakaan omaa tuotantoa soittanut. Itse asiassa olin silloin keikalla kun sain viestin että mummi oli nukkunut pois. Tampereella oltiin silloin keikalla. Mutta en tosiaan soittanut, käytin sen ajan keskusteluun ja läsnäoloon Mutta ehkä nuo omat vanhemmat, vaikka eivät metallimusiikkia koskaan oikein ole arvostaneet, kun sitä isoveljien kanssa kotona asuessa kuunneltiin, niin kyllä he Enskan myötä sitä ovat oppineet arvostamaan. Enska-paita päällä liikkuvat ja kertovat että” kuuntelin taas sen Neito Pohjolan”. Tehtiin tuollainen iskelmäkappale muutama levy sitten. Mutta ei tuo tosiaan ikää katso. Tuossa uutisissahan oli juuri grindcore-mummo, eli ei kannata lokeroida iän mukaan, että olet tuon ikäinen ja sinun pitää kuunnella Juha Tapiota (jolla on muuten hyviä biisejä).”

-”Esimerkiksi meillä oli kerran paitamyyjänä harmaapartainen ukko, varmaan joku yli 70-vuotias ja sen suosikkimusaa oli grindcore ja sanoi menevänsä aina eturiviin Napalm Deathin keikalla. Vaikka se klisee onkin että ikä on vain numero niin kyllä sinä itse pystyt valitsemaan miten suhtaudut elämään. Sitä on tullut mietittyä, että nyt palvelutaloissa kuunnellaan 50 – 60 luvun musaa, niin mitä siellä soi parinkymmenen vuoden päästä, niin ”että laitetaanko Slayeria soimaan?”, ”seuraavaksi merisää ja Slayer”.”

Teillä on kiertueita ympäri maailmaa. Miten jaksat reissaamista ja mitä apukeinoja on jaksamiseen? Onko teillä bändinä jotain yhteisiä keinoja purkaa kiertueen aiheuttamaa stressiä ja samojen naamojen kanssa matkustamista?

-”Vanha klisee on se, että bändi on kuin avioliitto. Meidän yksi äänimies, joka tekee monitoreita, on ollut bändissä samasta vuodesta kuin minä (2005). Totta kai tulee hyvin syvällisiä ystävyyksiä. Siinä näkee ihmiset vähän niin kuin parisuhteessakin, että kun ensin on kutuaika ja sitten lähdetään yhdessä reissuun, niin mennään sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tulee yllättäviä tilanteita, niin nähdään millainen se toinen ihminen oikeasti on. Jokainen meistä tietää toisista aika paljon, ei voi sanoa että hyvässä ja pahassa, vaan inhimillisyydessä. Eihän me oltaisi tässä yhdessä pysytty, ellei me toisistamme välitettäisi ja digattaisi toistemme seurasta ja yhdessä tekemisestä.”

-”Ehdottomasti tämän työn raskain puoli on matkustaminen. Sitä on väliin hankala selittää, jos käy kerran vuodessa ulkomaanmatkalla. Se on ihan eri fiilis jos joka viikonloppu pakkaat, pitää olla viideltä lentokentällä ja siellä kiireellä etsit välineitä ja soittimia ja vedät pakettiautossa 300 kilometriä keikkapaikalle, vedät keikan, syöt ja lähdet ehkä yötä vasten ajamaan seuraavaan keikkapaikkaan. Ja nukut seuraavan kerran maanantaina kotona. Eli se on aika kuluttavaa, ja totta kai kun ihmiset on väsyneitä, vaikka meillä ei ole suurempaa ollut, niin inhimillisistä syistä väsyneenä voi pienet asiat eskaloitua. Uskon että tämä on se asia mikä bändeille yleensä tapahtuu ja tietenkin muusikkopiireissä tuo viinankäyttö, eli ei ole sellaista ongelmaa jota viina ei pahentaisi. Meillä tuo on itse asiassa ihan luonnostaan tullut, että emme reissussa pahemmin läträä. Mitä enemmän sitä menestystä ja fanikantaa alkaa tulla ja ihmiset maksaa siitä että ne tulee meidän keikalle, niin totta kai me haluamme tehdä parhaamme ja siitä jos jostain tulee morkkis jos krapulassa pyörit lavalla ja et toteuta sitä mitä itse tiedät pystyväsi tekemään paremmin.”

-”Itse tykkään rundilla lukea. Mulla on aina kirja mukana. Jossain vaiheessa oli 8-9 viikon rundi edessä, niin mulla oli matkalaukussa painon puolesta enemmän kirjoja kuin vaatteita. Sitten kehotettiin hommaamaan Kindle-lukulaite, joka on ihan näppärä, mutta tykkään kyllä kirjoista enemmän edelleen. Yksi mikä kanssa auttaa on ihan mikä tahansa liikunta. Itse harrastin joogaa yhdessä vaiheessa paljon. Nyt on keskivartalo taas kehittynyt erinäisistä syistä johtuen, mutta yritän taas sitä ottaa mukaan, koska on hyvä rasittaa lihaksia, sillä matkustamiseen liittyy paljon odottamista, istumista ja sitten täytyy lavalla hyppiä kuin aropupu, olla täynnä energiaa ja se on aika madoton yhtälö, jos ei tee mitään kehollaan. Täytyy siis yrittää pysyä aktiivisena, ja jos olet esimerkiksi keikalla kaupungissa, niin käyt vähän kävelemässä, katselemassa nähtävyyksiä ja totta kai se on suuri etuoikeus, että on mahdollisuus päästä ympäri maailmaa ja on paikkoja mihin ei tulisi normi-lomamatkalla lähdettyä, esimerkiksi Väli-Amerikka. Mutta onhan se ihan ihmisestä kiinni, ei voi mennä heristämään sormea että tämä on se ainoa keino, että tällä tavalla pystyt pirteänä. Itselle tämä toimii, eli pidetään mieltä kirkkaana ja vähän rasitetaan kroppaa. Näitä siis suosittelen.”

-”Ja niille vähän nuoremmille bändeille, että ilmainen viinahan se on se paras viina ja hyvin houkuttelevaa, mutta sillä on sitten hintansa. Itse olen sen päättänyt että keikkareissuille mennään soittamaan ja jos haluan hyvää viintä ottaa, niin otan sitten kotona. Tämä on siitä harvinaislaatuinen työ, että se mielikuva mikä ihmisillä on, Sex, Drugs & Rock’nroll, niin sinun odotetaan olevan kännissä. Eläkeläiset-bändi tästä hyvin kirjoitti kirjassaan, että kun he olivat vetäneet keikkoja selvin päin niin porukka oli ollut ihmeissään. Ei ihmiskroppaa voi marinoida koko ajan alkoholissa, ei siinä ole mitään järkeä, kuka sellaista edes haluaa. Ei sitä viinaa ole tarkoitus koko ajan änkeä elimistöön.”

-”En tiedä vastasinko kysymykseen, mutta olen nähnyt että jengillä on esim. joku matkalaukku ja kun sen avaa niin sisällä on joku x-box mukana ja mikäs siinä, jokaisella on omat juttunsa. Ja jotkut tekee duunia paljon. Olen ollut kiertueella bändien kanssa, että just ennen keikkaa vielä näpytellään partituureja uusista biiseistä, mennään keikalle ja keikan jälkeen taas koneen ääreen. Tai sitten vääntää gradua ja opiskelee samaan aikaan eli on hyvin paljon keinoja millä pystyy täyttään sen ajan. Aina ei pysty valitsemaan mitä tapahtuu, on muuttuvia tekijöitä. Bussi voi mennä rikki, kamat voi hävitä ja siinä on sitten useampi tunti tapettavana, niin sinustahan se on kiinni miten sen ajan käytät. Niin kuin elämässäkin. Niinhän se Gandalfkin sanoi.”

Miten perheesi suhtautuu kiertueisiin ja muusikon elämääsi? Onko sinulla ns. normaalia perhe-elämää?

-”Miten sen nyt haluaa määritellä mikä on normaalia perhe-elämää, mutta sanotaan nyt näin että itse koen olevani onnekas hyvinkin monella tavalla siinä että rinnalla on ihminen ketä arvostaa ja kannustaa tähän hommaan ja se menee molempiin suuntiin, mikä on hyvin tärkeää. Kun asiat on balanssissa niin suhde toimii. Muistan aikaa ennen digibokseja Dr.Phil tuli telkkarista. Olin silloin mutsilla käymässä ja siinä oli lause mikä jäi mieleen. Siinä Dr Philin vaimoa haastateltiin, ja siltä kysyttiin että miten koet kun miehesi reissaa niin paljon. Vaimo sanoi, että hän yleensä pakkaa miehensä tenniskamat eteiseen, että kun se tulee reissusta, niin hän tietää että se on reissannut, on nuutunut ja antanut itsestään kaiken. Että mene tekemään jotain mistä diggaat ja tule sitten kotiin. Että oikeasti ymmärtää sen duunin raskauden ja ettei se ole pelkästään glamouria todellakaan, et ehkä se on omalla elämänkokemuksella ja sivusta nähneenä se idea tuossa, että kunnioitat sitä mikä tekee toisen onnelliseksi, vaikka kirjaimellisesti se aika olisi pois siitä yhdessäolosta, mutta sitä kautta se ihminen on onnellinen ja se yhteinen aika on myös onnellisempaa.”

-”Jos takaraivossa jyskyttää, että ”voi vitsi minun olisi pitänyt toi tehdä”, on esimerkiksi työpaineita tai stressiä, niin hoida ne pois ja sitten mennään yhdessä eteenpäin. Ymmärrän ettei se ole helppoa yleisellä tasolla kaikille ihmisille edes ymmärtää tuota, sillä olen ihan tuttavapiirissäkin törmännyt pariskuntiin jotka ovat olleet parikymmentä vuotta yhdessä eivätkä ikinä ole viettäneet yötä erossa toisistaan, ja sitten itse sanon että joo, olin tuossa 11 viikkoa pois kotoa. Sitä ei edes voi nykyaikana käsittää miten toi toimii, vaikka nykyään maailmahan on pieni. Voit soittaa vaikka videopuhelun toiselle puolelle maailmaa. Itse olen vertauskuvana usein käyttänyt merimiehiä, eli silloin lähetettiin kirje jostain satamasta ja se tuli joskus Suomeen, eli onhan tämä aika tissiposkimeininkiä siihen verrattuna. Eli nyt menee että ”sori, ei ollut wi-fiä kahteen päivään niin en saanut yhteyttä”. Se kertoo nyt jotain nykymaailmasta. Kaikki pitää olla heti tavoitettavissa.”

Onko joku teidän keikoista jäänyt erityisesti mieleen?

-”Niitä on tosi paljon. Virallisesti 1.1.2005 tulin bändiin. Eka keikkani oli varsin huvittava Nivalan Tuiskulassa. Siellä oltiin nuoruuden innolla, jännitystä ilmassa, muutamat simat otettuna. Siellä ei lavalla saanut olla pulloja, joten meillä oli juomat tuopeissa. Olimme vetäneet muutamat biisit ja sitten käännyin kattomaan missä se siiderini olikaan ja katoin että se on kaatunut tuonne lattialle. Sitten otin pyyhkeen ja aloin kuivaamaan sitä lattiaa nahkahousuissa pylly pystyssä ja silloin kuulutettiin että meillä on uusi basisti SAMIII!. Olen just silloin persus yleisöön ja moikkaan sieltä olan yli että ”terve” ja jatkan kuivaamista. Se oli ehkä yksi maailman suurimpia anti-rockroll-hetkiä. Hyvä oli meininki silti.”

-”Keikkareissuista yksi oli huvittava, kun tuolla jenkeissä scene-meininki on vähän erilaista ja siellä pyydettiin haastatteluun ennen keikkaa. Sieltä tulee jonkun tatuointilehden tyypit ja sanoo että ne vois ottaa kuvia meidän tatuoinneista ja me oltiin Pekun kanssa siinä kaljamahat pystyssä että ei meillä ole yhtään tatuointeja. Ja se oli siinä se haastattelu.”

-”Yksi toinen sellainen VAU-efekti oli 2008 Wacken Saksassa. Me oltiin tosi aikaisella esiintymispaikalla, joskus kahden-kolmen aikaan iltapäivällä ja tätähän ne tykkää tehdä Euroopassa että laittaa meidän genren bändejä siihen aikaan että saadaan jengi teltoista ulos festarialueelle, mikä on sinänsä ymmärrettävää, mutta taas bändinä olisi kiva vetää myöhempään kun olisi pimeää, niin saisi valot, pyrot ja kaikki.. mutta en motkota tästä sen enempää. Mutta tosiaan just ennen meidän keikkaa ihan kamala kaatosade ja ajateltiin että tämä nyt on vähän tällaista, että tultiin Saksaan vetämään treenit koska ei tuolla ole varmana ketään. En minäkään ainakaan menisi kaatosateeseen seisomaan, mutaa polviin asti. Ei siinä mitään, ollaan lavan takana, kippis ja intro lähtee soimaan. Sinä aikana sade loppuu ja me ollaan siellä mustan verhon takana ja tosiaan hetki sitten oltiin katsottu verhon välistä että joo, pari riviä ihmisiä, tuttuja naamoja, ja nyt kun me tulemme sieltä verhon takaa ja keikka alkaa niin ihmisiä silmänkantamattomiin, varmaan joku 50 000, niin tuli sellainen ”mitä helvettiä, mitä just tapahtui”-fiilis. Se oli sellainen ”Vau, että pitäisikö tässä vielä soittaakin”.”

-”On tuossa muitakin, mutta kuten aikaisemmin sanoin, niin se livenä soittaminen, niin sen täytyy olla sen arvoista, sen kaiken matkustamisen ja odottamisen ja sen että olet poissa kotoa ystävien ja rakkaiden ja kaikkien tärkeiden asioiden luota. Se keikka, se pitää olla sen arvoinen ja sinä päivänä kun se ei ole sitä, niin siinä vaiheessa lopetan keikkailun. Musiikkia en ikinä tule lopettamaan, mutta jos se vaakakuppi rupeaa niin paljon painamaan, että keikkailu itsessään ei anna sitä mitä se tällä hetkellä todellakin antaa, mutta jos niin käy, on silloin hyvä olla rehellinen itselle.”

Onko hienompaa olla keikalla klubilla vai isoilla festareilla?

-”Klubi, ehdottomasti. Pidän interaktiosta ihmisten kanssa ja totta kai joku Wacken tai Hellfest, niin onhan se rumasti sanottuna ihan mieletön egotrippi, monia kymmeniä tuhansia ihmisiä ja sitten nostat kättäsi ja porukka huutaa, vetää yhteislaulua, surffausta, moshpittejä, wall of deatheja, niin onhan se ihan tajuton hurmos. Mutta taas verrattuna siihen että meillä on se joku viisi tuhatta ihmistä klubilla ja se hiki ja kaikki on ihan iholla, niin klubi.”

-”Mä vihaan sitä photopittiä festareilla mikä voi olla kymmenenkin metriä. Yksi ikävimmistä kokemuksista oli orgasmin vastakohta eli surgasmi oli Unkarissa rundikeikka, jossa oli myyty vip-lippuja promoottorin puolesta ja niitä oli voinut voittaa jossain radiokilpailussa ja se oli jakanut muutaman tuhannen ihmisen teltan puoliksi ja edessä oli vip-osa missä oli ehkä se 200 ihmistä ja takaosassa joku tuhat ihmistä, eli teltta oli keskeltä tyhjänä. Siinä ei ollut mitään järkeä. Siinä oli vähän sellainen fiilis, että jengi joutui kiikareilla katselemaan klubikeikkaa. Harmitti ihmisten puolesta, koska kuitenkin maksat siitä että tulet keikalle ja kuitenkin tuossakin maassa ne keskiansiot eivät ole kovinkaan suuret. Eli ihmiset ovat maksaneet suhteessa enemmän siitä keikasta mitä Suomessa maksetaan. Eli olisi tärkeää että se kokemus ja hinta siitä kokemuksesta kohtaisivat ja kukaan ei kokisi itseään riistetyksi. Mistä päästään siihen että me tehtiin viime rundilla se, että me mentiin joka päivä tekemään ilmainen meet & greet, koska nykyään on hirveästi nostaneet suosiotaan nämä maksulliset meet & greetit, eli voit ostaa VIP-lipun ja pääset tapaamaan bändiä ja saat, jee, nimmarin ihmiseltä, toiselta nisäkkäältä, joka sotkee sinun paidan tussilla tai jotain. Itse koen sen tosi vastenmielisenä. Me tosiaan mentiin joka päivä tapaamaan jengiä, oltiin se 30 – 45 minuuttia siinä fanien kanssa. Suosittelen tätä myös muille bändeille, tällaista tervettä suhtautumista asioihin. Ymmärrän, että tuo on edelleen bisnestä, musiikkiteollisuus ei ole musiikkihyväntekeväisyyttä, sillä pitää monen ihmisen elää. Mutta joo, menee taas paasauksen puolelle.”

Seuraavaksi tällainen helppo ja yksinkertainen kysymys, eli mikä on paras keikka jossa itse olet ollut asiakkaana?

-”Ei pysty sanomaan vain yhtä. Iron Maidenin viimeisin rundi, niin olihan se ihan mieletön produktio. Meillä oli silloin maailman epäkiitollisin soittoaika soittaa Iron Maidenin kanssa samaan aikaan Hellfestissä Ranskassa. Oltiin, että eihän tänne tule ketään. No, olihan siellä kuitenkin joku 10 000 katsojaa, teltta täynnä, mutta katoin Maidenin keikkaa ja että nyt on viisi minuuttia oman keikan alkuun ja mulla oli kaikki keikkakuteet päällä ja juoksin suoraan lavalle Maidenin keikalta. Mutta se oli tosiaan sellainen, itselle tosi tärkeä bändi ja hieno show. ”

-”Vaikuttavia keikkoja, no ainakin se Nightwish minkä aiemmin mainitsin. Yksi sellainen bändi mistä en tiennyt mitään, minkä kaveri mainitsi (Jukka-Pekka Miettinen, terkkuja!) ja pyysi mukaan katsomaan oli Ulver, Nosturin keikka, norjalainen bändi. Nimen olin joskus kuullut ja ajattelin että voisin lähteä ja mentiin sinne ja oli niin sanotusti haavi auki koko keikan ja sen jälkeen kävin ostamassa niitten levyjä, mutta live ja levy on aina eri asia. Mutta se live oli todella vaikuttava ja se oli eka kerta kun kuulin ja näin screenejä käytettävän, vaikka se ei mikään iso ollutkaan, mutta oli saatu todella näyttäväksi. Hyvin vaikuttava kokemus. Siinä oli siistiä kun et tiennyt biisejä etukäteen ja sait vain imeytyä siihen musiikin esittämisen pauloihin.”

-”Totta kai työn puolesta näkee paljon bändejä festareilla, mutta sellaisia mitä ihan menisi katsomaan. Onhan tuota suomirokkia nähty, Yöt ja Popedat. Kävin Jari Sillanpäänkin keikalla aikoinaan. Lähettiin sinne frendin kanssa, eikä meistä kumpikaan osannut tanssia ja välillä koettiin kylmä hiki-hetkiä kun äidin ikäiset naiset käveli läheltä, että älä perkule tule kysymään tanssimaan, eikä onneksi tullut, huh huh. Tämä ei kyllä liittynyt asiaan millään tavalla.”

Suomalaisen metallimusiikin ”kultakausi” oli 2000-luvun alussa. Mikä on metallin nykytilanne? Onko se taaksepäin katselua ja haikeita muistoja vai onko tulossa uusi nousukausi ja mainetta maailmalla?

-”Kyllä minä uskon että suomimetalli, puhun siis kansainvälisestä scenestä, koska meillä Suomessa tämä on kuitenkin jollain tavalla aika pientä, vaikka meillä on täällä uskollinen fanikunta ja laadukkaita suomeksi laulavia bändejä, niin tuo suomen kieli rajoittaa jonkun verran. Oikeastaan Moonsorrow ja Korpiklaani on suomeksi laulavista bändeistä kansainvälisellä tasolla, mikä on pirun hienoa että voi menestyä suomeksi laulamalla, mutta toisaalta diggaillaanhan mekin englanninkielistä musaa tosi paljon.”

-”Suomella on niin vahva jalansija maailmalla metallimaana ja musiikin laatu on tosi korkea eli en usko että se maine on mihinkään häviämässä ja kuten sanoit tuo 2000-luvun alun hype, niin kaikkihan on vähän aaltoliikettä että ihmiset vanhenee ja elämässä lisäännytään, eikä pyöritä niissä samoilla klubeilla ja keikoilla ja senhän huomaa vaikka Helsingissä heviklubien määrässä. Silloin niitä oli joka kadunkulmassa.”

-”Uskon vahvasti tuohon nuorisoon ja toivon että esimerkiksi genre mitä me edustetaan eli folk metal, niin sieltä tulisi toista aaltoa jossain vaiheessa ja veisi sitä uusille urille. Se olisi tosi hienoa nähdä uusiutumista koska tämä genre on tällä hetkellä hyvin vahvasti suomibändien varassa. Jos lähetään prosentuaalisesti kattomaan bändejä mitkä kiertää maailmaa tämän genren puolelta, niin on tietenkin Eluveitie jne, mutta pääosin tämä on suomibändien varassa. En tarkoita että toisen aallon pitää tulla suomesta, mutta olisihan hienoa että uudistumista tulisi, vaikka totta kai mekin sitä muusikkoina yritetään ja halutaan haastaa itseämme, mutta olisi olla hienoa todistamassa sitä.”

-”Mielestäni Suomi-metalli voi hyvin ja itse yritän tehdä parhaani sen eteen ja uutta bändiä perustelen ja ensimmäistä levyä äänittelen ja meillä on tällainen ajan henkeen sidottu humoristinen slogan ”Make power metal great again”. Meillä on siinä bändissä hauska meininki, tällaisia nelikymppisiä vanhoja jarruja ja sitten parikymppisiä tyyppejä laulajana, kiippareissa ja rumpalina. Se on tosi siistiä työskennellä vähän nuorempien tyyppien kanssa ja on hauska huomata että Metal de Facton laulaja Mikael, joka on 25-vuotias, niin samat Iron Maidenit siellä on pohjalla, eli kyllä ne klassikot siellä pysyy vaikuttajina ja uskon että hevi tulee kantamaan pitkälle. Katsoo nyt vaikka festareita ulkomailla ja nyt tämä John Smith on loppuunmyyty ja ensi vuonna se paisuu kolmepäiväiseksi, ja Tuska veti hyvin porukkaa, Nummella menee hyvin, eli kyllä metalliscene voi Suomessa hyvin. Se tietenkin mitä on tapahtunut, puhuttiin että vanhainkodissa soi Slayer, niin eikö just Apulanta ollut Iskelmä Festareilla, niin onhan se kuitenkin aika raskasta kamaa sinne. Eli hevin popularisoituminen tapahtui Lordin myötä, mutta myös ne ketkä on silloin diggaillut heviä, niin ne ovat 15 vuotta vanhempia, eli aikuisia ja sitä Iskelmä Festari-porukkaa, eli onhan se ihan luonnollista että vastataan siihen mitä yleisö haluaa.”

-”Mutta lyhyestä virsi kaunis, eli mielestäni metalli voi hyvin ja se mitä toivon päättäjien korviin, eli älkää leikatko musiikista tai oppiaineista, koska mielestäni se on yksi syy miksi suomesta tuli bändejä paljon, eli meillä on mahdollisuus pienestä pitäen päästä testaamaan soittimia ja kädentaitoja niin tekstiili -kuin teknisessä työssäkin ja sama kuvaamataidossakin. Kaikista ei tule Alvar Aaltoja, mutta jokaiselle pitää antaa se mahdollisuus ja uskon että se myös ruokkii kun on saanut kokeilla jotakin. Se antaa rohkeutta.”

Kuvat: Ville #Unicorn” Tarhala

Haastattelu: Marko Mustiala