Kuva: Jussi Ratilainen

Mikä sai teidät lähtemään mukaan kampanjaan?

Oma mummoni, joka kuoli noin vuosi sitten eli rauha hänen sielulleen, sairastui lopputaipaleellaan muistisairauteen ja pääsin ihan omakohtaisesti seuraamaan vierestä kyseistä pään happanemista viime vuosina. Mummossa oli nähtävissä juurikin tätä paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, kun useat vanhat kuolleet sukulaiset ja tutut olivatkin tehneet comebackin ja elelivät mukana, ja oma isäni oli muuttunut jutuissa pikku pojankoltiaiseksi. Jutut muuttuivat siis osittain villeiksi. Outoa oli toki se että mummo muisti aina minut, vaikken kuulunut hänen nuoruuteensa… Mummo vaikutti oikein onnelliselta loppumetreillään ja vanhat hyvät ajat olivat palanneet pään sisälle. Erittäin ristiriitaista – voisi sanoa jopa tragikoomista. Pääasia on tietysti oma onnellisuus, vaikka se tapahtuisi eri ulottuvuudessa pään sisällä, tavallaan onnellisempaa elämää se lienee kuin asua skarppina vanhainkodissa sängyn vankina.

Perusmuistiongelmathan taas ovat ihan omakohtaisessa jokapäiväisessä suorituksessa – jos kaksi asiaa pitää muistaa, niin toinen unohtuu. Näin sanoo ainakin vaimo, heh. Oma prosessori lienee niin täynnä kaikkea kitara- / musiikkipainotteista dataa, ettei jokapäiväiset kauppalistat sun muut omaan eloon ja selviytymiseen liittyvät perustoimet oikein mahdu tallentumaan kovalevylle… 🙂

-Ja onhan sitä myös ”rokkipiireissä” päässyt ihan läheltä seuraamaan monien vanhojen tuttujen aivojen happanemista ihan oman käden liikkeen aiheutuksen myötä.

Jos kävisi niin ikävästi, että et enää itse pystyisi sairauden takia ilmaisemaan mitä musiikkia haluat kuunnella, niin sitä varten voi tehdä esim Spotifyyn oman elämänsä soittolistan. Mitä biisejä tai artisteja Musiikkitestamentistasi löytyisi?

-Jo nyt omassa musiikkimaussa on hyvin vahvasti nähtävillä se, ettei uusi musiikki niin paljoa kiinnosta ja jää puhuttelemaan soittolistoille ainakaan pidemmäksi aikaa. Pääosin ostelen vaan niitä ”vanhojen hyvien aikojen” vinyylien uusintapainoksia hyllyyn. Jonkin tutkimuksen mukaanhan tyyliin elämän oppivuodet 10-16 muokkaavat oman elämän makuja kriittisesti ja nämä jäävät nostalgioimaan ja kummittelemaan loppuiäksi vahvimmin. Eli kyllä sieltä silloin nuo kasarirokit ja ysärialun death/black -metallit ja hiukka progea löytyisi soittolistalta. Iron Maidenit, Europet, Van Halenit, Emperorit, Deathit, Type O’ Negativet, Entombedit, Dissectionit ja Dream Theaterit siis. 

Pink Floydin ”High Hopes” on kulkenut aina omassa elämässä mukana ”maailman parhaana biisinä” ja kappaleena jonka haluaisin soitettavan omissa hautajaisissanikin (korkeat oli toiveet, heh). Joten se, ja omana häävalssinakin toiminut Type O Negativen ”Love You To Death” varmaan tullee aiheuttamaan suurimmat reaktiot ikuisesti vaikkei päässä enää mikään muu reagoisi. Tähän vielä päälle ensimmäinen itseeni koskaan pikkupoikana iskenyt ja elämän suunnan määrittänyt rokkibiisi, eli Europen ”The Final Countdown”, varmaan saanee sukat pyörimään ja niskat nytkymään vanhainkodissa kuolinvuoteellakin..

Kuva: Century Media

Stressi on yksi muistiin negatiivisesti vaikuttavista asioista. Mistä stressaat?

Ajankäyttö ja ajanpuute on ruuhkavuosien stressinaihe numero yksi – niin paljon tehtävää, niin vähän aikaa. Jotenkin aina ahdistaa ystävien ja perheenjäsenten laiminlyöminen, koska tämä ammatti varastaa kaiken ajan ja joutuu viettämään paljon aikaa maanpaossa poissa rakkaiden luota. Joskus se on erittäin kova hinta unelman elämisestä ja toiveammatin harjoittamisesta, mutta kaikessa toiminnassa on yleensä hyvät ja huonot puolensa ja sen kanssa on opittava elämään – tätähän sitä itse aina halusi tehdä ja tuli tilattua eli mitäpä tässä valittamaan.

Me myös hoidamme leijonanosan molempien bändieni bisneksien pyörittämisestä itse yrityksiemme kautta – joten teen paljon muutakin musiikkitoiminnan eteen kuin pelkkä soittaminen. Yritystoiminnan stressejä siis luovan toiminnan stressin lisäksi. Säveltäjänä myös tasaisin väliajoin iskevä pelko luovuuden ehtymisestä iskee nyrkillä naamaan, ahdistavaa että kuitenkin koko ”yritystoimintamme” on luovuuden varassa roikkuvaa toimintaa. Toistaiseksi luovuus on kyllä aina palannut 🙂

Aivoterveyden ylläpitoon ja muistisairauksien ennaltaehkäisyyn kuuluu musiikin ja kulttuurin lisäksi monipuolinen ruokavalio, säännöllinen liikunta ja ajattelutoimintojen aktivoiminen. Tuleeko artistin kiinnitettyä huomiota näihin asioihin ja millä tavoin?

Tämmöiselle vanhenevalle artistille ja hevipenalle alkaa tässä ensi vuonna 40-ikävuoden orastaessa iskeä etenevissä määrin tarve elää vähän terveemmin kuin ”villeinä vuosina”. Eli tulee jonkin verran mietittyä, tai jopa skarpattua, kuntoilua ja ruokavaliota ja pidettyä jopa sitä pulloakin hieman enemmän kiinni. Joutuu vähän venyttämään kankkua ennen keikkaa ettei hevitana lannista kesken keikan. Mitä vanhemmaksi sitä tulee niin itsellähän ainakin päässä pyörii ajatusta ja uutta projektia laidasta laitaan ja alasta alaan vähän liikaakin, eli kuuppa pysyy kyllä vielä aktivoituna ja pitää välttää jopa ylikuormittamasta.

Kuva: Century Media

Vuoden 2016 Riffi-lehden artikkelissa kerroit, että et käytä ollenkaan kalenteria, vaikka soitat monessa bändissä, sävellät ja teet managerointia. Onko kalenteri jo tullut käyttöön? Kerro muistitekniikastasi.

– En edelleenkään oikein osaa hallinnoida hommia kalenterin kautta, ja kaikki pysyy omassa päässä, ja yleisesti ottaen ihme kyllä myös muistan ne asiat. En osaa selittää miten oma toiminta on tähän suuntaan kehittynyt. Tuntuu itelle jotenkin vastenmieliseltä kun keikkamyyjät yrittää tuputtaa googlekalentereitaan sun muita. Kai yritän huijata itseäni ja tunnen enemmän valheellista ”vapaudentuntua” kun ei ole ylhäällä edessä, että koko ensi vuosi on taas buukattu elämästä ja tietää päivälleen missä kaupungissa on milloinkin, heh. E-mailista joutunee joskus tarkastaa asioita, mutta muuten kuuppa on pysynyt ihan hyvin kasassa pahemmitta tuplabuukkaamitta ja olen ollut suht oikeissa paikoissa melkein sovittuun aikaan.

Pitkä ura takana ja monta keikkaa tehtynä. Onko joku jäänyt erityisesti mieleen?

– Useimmiten kaikki keikat ja kiertueet muuttuu muistisörsseliksi eikä erotu toisistaan, paitsi tietenkin suomalaisittain ne huonot keikat, joista jää aina hauskimmat tarinat ja muistot. ☺ Sitten taas syvimmän positiivisen muistijäljen puolesta yleensä ne ”first love”:t jää syvimmin ja vaikuttavimpiana mieleen –  tyyliin ensimmäinen keikka ikinä koulun discossa 13-vuotiaana, ensimmäinen keikka ulkomailla Virossa vuosia vuosia sitten, ensimmäinen iso festivaali Saksassa 2004, ensimmäinen oikea kiertue, ensimmäinen keikka Japanissa, ensimmäinen USA:ssa. Varmaan tuo ensimmäinen Aasiankiertue Japanissa ja Kiinassa on ehkäpä niitä vaikuttavimpia keikkakokemuksia koskaan, sen verran eksoottisempaa menoa ja meininkiä on noissa maissa tarjolla ja Aasian jättikaupungeissa on pikkukaupungin poika ymmyrkäisenä.

Paras keikkamuisto jonkun muun keikalta?

– Taitaa olla Iron Maiden ja ”Ed Hunter” –reunionkeikka Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin kanssa ’99! En koskaan aatellut näkeväni tätä komboa enää yhdessä lavalla, ja aiemmin olin liian pikkupoikaa lähteväni keikalle 80-luvulla…

Kuva: Jussi Ratilainen

Mitkä asiat keikoilla ovat sellaisia, jotka häiritsevät keskittymistä?

– Mitään ramppikuumehommia ei itsellä ole ollut enää vuosiin. Paitsi omilla kylillä soittaessa, kun kaikki oikeat tutut, perheenjäsenet ja lapsuudenkaverit on yleisössä heilumassa kasvottoman massan sijaan. Enemmänkin yleensä nuo keikkasuoritteen tekniset seikat häiritsevät jos jokin, eli jos laitteisto takkuaa tai kuuntelu on huono tms. Minskissä taannoin hieman häiritsi kun ei ollut mellakka-aitaa lavan edessä ja alkoi ministeriä yleisöstä pukata enenmmänkin lavalle heilumaan ja tarttumaan. Kerran Puolassa romahti myös alta lava, mikä vaikutti puhtaaseen suoritteeseen myös negatiivissävytteisesti.

Alzheimer edetessään nuorentaa ihmisen ajatusmaailmaa ja loppuvaiheessa sairastunut saattaa elää ikävuosia 10-20. Millainen Vanhala silloin olisi hoitajien ilona? 

-Varmaankin semmoinen pakkomielteinen kitaransoitonreenaaja, ja bändinperustaja ja näitä hevihommia pitäisi saada tehdä kellon ympäri. Saattaisi unohtua syöminen ja nukkuminen ja kouluhommat. Rundeilta kotiin palatessa meikäläisellä on usein painajaisia, että passi on hukkunut ja olen jäänyt limboon lentokentälle ja muut crew’sta karannut. Varmaan sellaisissakin sfääreissä saattaisin pyöriä vanhainkodissa passia ettimässä ja selvittelemässä lennolle pääsyä….

Kuva: Century Media
Poster Design: Ville ”Unicorn” Tarhala

Haastattelu: Marko Mustiala